keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Tammikuinen vuoristorata

Moikkelis kaikki!

Vuoteni 2017 on edennyt todella hitaaseen tahtiin. Koko tammikuu on ollut yhtä vuoristorataa. Minä typerys ehdin jo viime vuoden puolella ajatella, että pahin ahdistus ja kamppailu ovat jo ohi. Se oli VALETTA. Joka ainut päivä on mennyt sisällä ollessa. Liikuntakiellon takia en pääse ulos kuin vain lähemmäs kymmeneksi minuutiksi. Jos edessä on kauppareissu tai sairaalalla käyminen taksilla, ei ulos ole asiaa. Useimpien olisi juuri mukavaa vain nauttia ja löhöillä sängyllä ja katsoa leffaa tai lukea jotakin. Minulle tämä vaatii enemmän ponnisteluja, kuin aamulla herääminen ajoissa. En vain osaa nauttia pelkästä olemisesta, jolloin mitään kouluasioita ei tarvitse stressata tai miettiä sitä, että jotakin epämieluisaa pitäisi tehdä. Päässäni on vain oltava aina jokin asia, joka stressaa tai ahdistaa koko ajan taukoamatta. Sairaalaan joutuminen on ainokainen motivaattorini kun en halua sinne enää. Siellä oli kyllä ainoastaan muutama ahdistuksenlähde, mutta ulkomaailmassa lähes joka ikinen pieni asia saa kunnon myrskyn päähäni, joka ei hellitä sitten millään. Oli sitten kyseessä jokin kiva juttu tai ei niin kiva juttu...

Tiedän toki, että kaikella minua ahdistavalla minulle halutaan hyvää, mutta hyvälle se ei tunnu. En olisi enää tässä kirjoittelemassa, jos mitään ei olisi tehty. Sitä edellisenä päivänä elin todellakin pelkillä vihreillä kirpeillä omenoilla. Ilman tuota kunnon sysäystä eteenpäin en enää välttämättä kirjoittelisi tässä. Sydämeni olisi todella voinut pysähtyä. Riski siihen on kyllä taas kasvanut. Päässäni soi edelleen viime keskiviikolta lause: "Jos enää kilokaan tippuu, sun sydän voi oikeasti hakata viimesiään ja pysähtyä". Haluan vielä sanoa yhden asian, että tämä tulee selväksi: Painon nostaminen ei ole yhtä helppoa, kuin terveenä. Usein kaikkialla nähdään, että painon pudottaminen on aina mahdottoman vaikeaa ja lihoaminen liiankin helppoa. Tässä tilanteessa asiat ovat aivan toisin. Sanon tämän vain siksi, että todella yritän koko ajan selvitä hengissä, enkä turhaan täällä jaarittele. Toisin sanoen aluksi painon pudotus oli itsellä haastavaa, mutta otin nyt sen haasteen palata lähes ennalleni samaa vaikeampaa kautta. Nyt fyysisesti etenen eri tavalla, mutta henkisesti aivan samaa vaikeampaa reittiä. Reitti ei ole ikinä täysin esteetön, aina on luvassa niitä huonojakin päiviä. Tämä matka tulee olemaan yksi elämäni rankimpia, mutta tästä aion myös selvitä hengissä!

Tässäpä oli minun kuulumisiani viime viikolta. Katsojien huima nousu toi lisää intoa kirjoitella teille ja ehdotelkaahan toki, jos haluatte minun kirjoittavan jostakin tietystä aiheesta. Pysykää vahvoina rakkaat, älkääkä luovuttako, vaikka mikä ikinä aikookin hidastaa tahtianne! Niin normaalissa elämässä, kuin kamppailussa, ketkä ovat sotarintamalla! 💜

maanantai 9. tammikuuta 2017

Paluu arkeen

Hei ystävät rakkaat!

Olen itse oikeastaan koko loman odottanut koulujen alkua. Piiiitkän kolmikuukautisen loman jälkeen oikein kaipaan kouluun. Jos tätä kouluksi voi nyt edes sanoa. Lukiossahan on aina tapana lukea ainakin neljää kurssia kerrallaan. Itse tipahdin viimeisiltä kursseiltani pois ja jäljelle jäivät vain vanhojentanssit. Täpärällä oli kyllä sieltäkin tippuminen, mutten ikinä sallisi poisjäämistä lukion kohokohdasta kakkosluokkalaisena. Huomaan ja oikein tunnen sen, että monet koulussa ihmettelevät, että mitä hittoa teen jossakin vanhojentansseissa tämänkuntoisena. Tiukkaa on peruskuntoni kannalta välillä tehnyt, mutta on vain taisteltava. Monissakin harkoissa on pyörtyminen käynyt tosi lähellä. Pitää kuitenkin ajatella, että palkintoni odottaa edessäpäin. Nimittäin onnistuneet vanhojentanssit. Ja pukuakaan en ole vielä ehtinyt hankkia, kun en ole ollut ns. vapaalla jalalla, kun mekot olisi ollut hyvä hankkia. Aika onkin varattu sovittelua varten jo tiistaille! En malta odottaa sitä hetkeä, kun löydän juuri sen oikean mekon. Minulla on jo melko tarkka visio, millaisen haluan. Sen on oltava vaaleansävyinen, olkaimellinen ja siinä saisi olla hieman tylliä, tai muuten ilmavampi helma. En halua aivan vartalonmyötäistä mekkoa, sillä harvoinhan sellaista tyllipilveä päälleensä saa, ehkä seuraavan kerran, jos menisin naimisiin. Laitan varmasti kuvaa, kun mekkoni löydän ;)

Ja muutenkin haluaisin kertoa vähän kuulumisiani. Loppulomani on ollut henkisesti todella rankka. Kaikki arkisetkin asiat tuntuvat valtavalta taakalta. Ja kaiken lisäksi omaa liikuntakieltoani kiristettiin jälleen. Toisaalta tiedostan, että hyvä niin, sillä ateriasuunnitelmaani ei silloin tarvinnut kasvattaa. En vain ollut valmis. Joka ikinen päivä on yhtä kamppailua sen kanssa, että pääsenkö luistamaan jonkin ruuan kanssa, tai menisinkö oksentamaan. Joka ainut hetki menee näiden ajatteluun. Nämä ovat edelleen sen OIKEAN koulunkäynnin esteenä. En saa aloittaa koulunkäyntiä, ennen kuin nämä perusasiat ovat kunnossa. Niin kauan ns. pakotettu sairaslomani jatkuu. Nämä vanhojentanssit ovat vain poikkeus, jotta saisin elämääni jotakin sisältöä. En voi/ehdi/halua viettää aikaa kavereideni kanssa, sillä kyse olisi vain tunnista tai parista ja minun olisi lähdettävä kotiin syömään. Jos kavereitani olisi läsnä koko asiasta ei syntyisi muuta, kuin suuri tappelu, sillä en voi syödä oikeastaan kenenkään muun, kuin yhden ihmisen läsnä ollessa. Ja tämäkään ei saa vain huvikseen istua vieressä, vaan tämänkin on syötävä samaan aikaan, jotta ahdistus ei olisi niin kamalaa. Näin en näe tai kuvittele, että tämä syö minua vähemmän päivän aikana. Terveen korville tämä voi kuulostaa todella naurettavalta, mutta totta tämä on. Tänään tulee kuukausi siitä, kun pääsin pois sairaalasta. Aika on mennyt täällä vapaudessa todella hitaasti. Päiväni ovat vailla sisältöä. Arkeeni väriä tuo sairaalareissut, joita on ainakin kolme viikossa. Odotan sitä hetkeä, kun voin taas nauttia elämästä.

Jos teillä on joitakin postailutoiveita, esim. kokkausohjeita, valokuvailua yms. niin antaa palaa vain. Tylsyyden keskellä olisi kiva tehdä muutakin, kuin istua koneella katsoen Sykettä Areenasta. Ps. Syke on ihan paras sarja suosittelen katsomaan. Sairaalasarjojen katselu on ollut parasta ajanvietettäni koko loman. Kohta olenkin katsonut kaikki jaksot ja elän niin taas siinä tyhjyydessä, kun ei ole mitään sarjoja kesken katsottavana. Haluan vielä sanoa tsemppiä teille opiskeluun ja muutenkin elämässä pärjäämiseen!